Poni oli oikein reipas. Oikeastaan taisi olla jopa hieman
kevättä rinnassa, koska otus suoraan sanottuna käyttäytyi kuin hullu. Hyppi ja
loikki ja venkoili ihan ihmeellisesti, muka säikkyi kaikkea, vaikka mitään
oikeata ei sitten pelättykään. Tienvieressä yhdessä kohtaa oli kaksi traktoria,
Zetor ja Massikka, joista toinen oli päällä ja piti kovaa ääntä. Näiden lisäksi
siinä oli mies, joka sahasi moottorisahalla puita. Ei pelottanut ponia, jäi
jopa kakalle siihen kohdalle.. X’) Keltaista taloa ennen meillä oli ponin
kanssa iso riita. Jatkaakko vai eikö jatkaa matkaa, kas siinä vasta pulma. Vein
lopulta voiton. Vähän matkan päästä pysäytin ponin, hyppäsin kärreiltä ja
neuvottelimme kasvotusten. Rapsuttelin ponia ja puhuin nätisti ja sovittiin
että jatketaan matkaa nyt vähän asiallisemmin ja mukavammin. Loppu sujuikin jo
paremmin. Hassu pieni poni. <3 Kaikesta ponin hölmöydestä huolimatta,
ajolenkki paransi kyllä kummasti aiemmin pahaa mieltäni. Poni vaan on ihan
paras. <3 Lenkin ajoitus oli muuten huippu, kun hyvällä säällä päästiin. Ennenkö tulin tallille nimittäin satoi.
Pera meidän kanssa puomilla, se oli jalkapesulla ja me valjastuksessa. :)
Lenkin alusta
18.4, torstai
Ajoitus mitä parhain taas, sillä sattui mahtava ilma kohdalle vaikka myöhemmin satoikin. Poni oli kiltimpi kuin edellispäivänä, vaikka vieläkin vähän höpöili ja hyppeli. Minulla oli mukana raippa, mutta sitä ei tarvinnut käyttää muuten kuin ennen keltaista taloa, meidän uudessa tappelukohdassa. Lenkkimme oli oikein reipastahtinen ja kipsuteltiin yhtä noista uudemmista reiteistä! Ihan huippu reitti kyllä! Lenkille lähtö oli n. 11.50, valjaita olin
riisumassa n. 13.10.
Poni halusi metsään
Vihdoin muuten sain kiinnitettyä ton nimilapun, vaikka kynnet kyllä melkeen kuoli, vaikkeivät oo ees pitkät.
Mun kännykkä numero oli tossa alempana, mutta sitä en halunnut suoraan nettiin niin muokkasin kuvasta pois :P
19.4, perjantai
Irtojuoksutusta, kun kenttä oli niin ihanan hyvässä kunnossa jo! :) Ja koska rakastan irtojuoksuttamista.. Puomeiltiin ja otettiin muutama hyppy. Hyvin meni, poni oli pirteä ja hauskaa oli! Loppu ajasta puomilla kentän lähellä ollut issikka tamma oli Braamerin mielestä iiiihana! <3 Juoksutuksen jälkeen poni tuli luokseni. Kun kävelin poispäin, se seurasi minua! Käveli vaan perässäni. <3 Ihana rakas höpö pieni poni. <3 Tosin, koska en antanut sille herkkuja ja aloin purkamaan estekalustoa kentältä, se ei enää meinannut antaa kiinni kun olisin vienyt sen pois.. joten jatkoimme sitten muutamalla kiitolaukka spurtilla piiskani pyynnöstä, kunnes juokseminen poni herralle riitti ja antoi kiinni.. Hassu!
Kuvakooste, videoita varmaan myöhemmin (:
Ps. Ainiin! Braamer muutti ulkokarsinaan, vai miksi sitä nyt sanotaankaan. Siinä karsinassa ennen asuneen hevosen piti muuttaa talliin, niin Braamer pääsi tohon. Oikein hyvä, isompikin kuin edellinen karsina, ja varmaan raikkaampi ilma hengittää! :) Vieläpä Pokun vieressä!
Tuossa ekassa poni majailee nykyään :)
Raaputusmatto ja suolakivi siirretty mukana (: Suolakivi ei tosin nyt päässyt kuvaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti